Uusi kuntoutuskurssi MMA:n jäsenille Kelan tuella

MMA:lla on vuonna 2017 tarjolla kaksi KIILA-kuntoutusta. Toinen järjestetään Kunnonpaikassa lähellä Kuopiota ja toinen Kaisankodissa Espoossa.

kiila kuntoutus kunnonpaikka

KIILA-kuntoutuksessa saat tukea ja ohjausta hyvinvoinnin edistämiseen ja työkyvyn tueksi. Kurssin kustantaa Kela ja sen ajalta voi saada joko palkkaa tai kuntoutusrahaa. Kelalta voi hakea korvausta myös kuntoutukseen liittyvistä matkakuluista.  

KIILA-kuntoutus on yhdistelmä yksilöllistä ja ryhmämuotoista kuntoutusta. Kuntoutuksessa tukenasi on joukko terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaisia. Kuntoutuksessa haetaan erityisesti keinoja työssä jaksamisen tukemiseksi ja sen toteutukseen kuuluu yhteistyö työterveyshuollon ja työnantajan kanssa.

KIILA-kuntoutus Kunnonpaikassa

Kurssi toteutetaan Kunnonpaikassa, 10 kilometriä Kuopiosta. Kurssiin sisältyy kuntoutusohjelman lisäksi ateriat sekä tarvittaessa majoitus kahden hengen huoneessa täysihoidolla. Majoittuville henkilöille Kunnonpaikka tarjoaa kylpylän ja liikuntatilojen vapaan käytön.

Kenelle

Kuntoutus on tarkoitettu työssä jaksamisen tueksi Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset ry:n jäsenille. Kuntoutukseen hakeutuva kokee tarvitsevansa tukea työssä jaksamiseen ja tuen tarve on myös terveydenhuollossa todettu.

Kuntoutukseen hakeutuvan työkykyä uhkaa tai heikentää sairaus ja sen arvioidaan aiheuttavan lähivuosina työkyvyn tai ansiomahdollisuuksien heikkenemisen. Kuntoutuksen tulee kuitenkin hakeutua riittävän varhain, jotta työssä jatkaminen voidaan turvata.

Hakuohjeet

  1. Ota yhteyttä omaan työterveyshuoltoosi.
  2. Täytä Kelan kuntoutushakemus (lomake ku 101) ja esimiehesi kanssa selvityslomake (ku 200) sekä liitä niihin lääkärin B-lausunto. Hakemukseen kirjataan kurssinumero 67540
  3. Ilmoita kurssille hakemisestasi myös Kunnonpaikan edustajalle. Tarvittaessa saat lisätietoa ja apua lomakkeiden täyttämisessä.

Kuntoutushakemus liitteineen toimitetaan Kelan toimistoon mahdollisimman pian.

Kun hakemuksesi on käsitelty, saat Kelasta kuntoutuspäätöksen. Myönteisen päätöksen saaneille postitetaan kutsukirje kuntoutukseen joitain viikkoja ennen kuntoutuksen alkua.

Aikataulu

  • Aloitustapaaminen: 6.3.2017       
  • A-Ryhmäjakso: 18.4.–21.4.2017 
  • B-ryhmäjakso: 2.10.–6.10.2017
  • C-ryhmäjakso: 13.3.–16.3.2018
  • Päätös: 7.5.–8.5.2018                                                                                      

Ryhmäjaksojen välille kuuluu yhteydenpito kuntoutujan, työnantajan ja kurssin vastuuhenkilön välillä.

Ota yhteyttä ja kysy lisää:

Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Jani Heikkurinen, asiantuntija, kuntoutus- ja hyvinvointipalvelut

p. 044 788 9493, jani.heikkurinen@kunnonpaikka.com

Lisätietoja MMA:ssa: Heidi Sarén, heidi.saren(at)mma.fi

 

KIILA-kuntoutus Kaisankodissa

kaisankoti.jpg

Tarvitsetko tukea ja motivaatiota työssä jaksamiseen? Onko sinulla jokin työkykyäsi heikentävä sairaus?

Tuntuuko tutulta:

  • Pitkään vaivannut tuki- ja liikuntaelinsairaus, niska-selkäoireet
  • Vaikeuksia selviytyä työstä
  • Heikentynyt työnhallinta
  • Jaksaminen koetuksella, unettomuus

Kuntoutukseen valittavan kuntoutujan työkyvyn ja työssä jaksamisen ongelmat ovat sidoksissa henkilön työhön työpaikalla, työorganisaation toimintaan ja hänen omaan ammatilliseen kehitykseensä.

Kuntoutuksessa perehdytään myös työpaikan toimintatapoihin ja työolosuhteisiin, taustalla voivat olla muutokset työssä tai henkilön vähäiset mahdollisuudet vaikuttaa omaan työhönsä.

Kuntoutuksen aikana on yhteistyötä työterveyshuollon, esimiehen ja työntekijän välillä.

Sisältö:

  • ammatillinen teema, työn vaatimukset ja voimavarat, stressin hallinta, ammatillinen, työn nykytila ja sujuminen(ammatilliset ja työhyvinvointiin liittyvät aihealueet).
  • terveysteema, ajankäyttö ja palautuminen, terveysriskit ja liikunnan ja ravinnon merkitys.

Kurssin numero 67658. Kesto on 13 avovuorokautta, myös yöpymismahdollisuus. Kurssi toteutetaan yksilökäyntien ja ryhmäjaksojen yhdistelmänä 24.4.2017 – 2.5.2018.

Kuntoutuksen kurssiaikataulu, ryhmäjaksot, määrä ja kesto, tilannearvio:

  • Tilannearvio: 24.4. - 26.5.2017
  • Ryhmäjakso: 29.5. -  2.6.2017   (5 vrk)     
  • Ryhmäjakso: 9.10. – 12.10.2017 (4 vrk)
  • Ryhmäjakso: 5.3. – 8.3.2018 (4vrk)
  • Päätösosa: 12.3. - 2.5.2018 (1 käyntikerta, joka sovitaan henkilön kanssa erikseen, kurssin lopetus yksilötarkastukset/jatkosuunnitelmat)

Kuntoutukseen hakeminen:

Ota yhteys työterveyshuoltoon tai omaan lääkäriin kuntoutushaun käynnistämiseksi.

Hakemuksen tarvitset seuraavat liitteet: Kuntoutushakemuskaavake KU101, esimiehen kanssa täytettävä KU200 lomake sekä lääkärin B-lausunto kuntoutusta varten postitetaan Kelaan. Kurssille valitaan 8 henkilöä.

Kuntoutuspäätökset saatuaan Kaisankoti lähettää kutsukirjeen valituille. 

Lisätietoja:
www.kaisankoti/kuntoutus tai www.kela.fi/kuntoutus

Pirjo Falkstedt, asiakkuuspäällikkö, Hyvinvointikartano Kaisankoti
puh. 040 7018733 tai (09) 8879257, pirjo.falkstedt@kaisankoti.fi, Hyvinvointikartano Kaisankoti, Bodomintie 37, 02740 Espoo

Lisätietoja MMA:ssa: Heidi Sarén, heidi.saren(at)mma.fi