Kilometrikorvaus ja päiväraha nousevat 2018

Kilometrikorvaus

Kilometrikorvaus nousee yhdellä sentillä 42 senttiin ja kokopäiväraha yhdellä eurolla 42 euroon vuonna 2018. Osapäiväraha säilyy ennallaan 19 eurossa. Niin sanotut lisäsentit, eli esimerkiksi korvaus henkilön kuljettamisesta, säilyvät entisellään. Korvaus matkustajan kuljettamisesta on siis 3 senttiä myös vuonna 2018. Ateriakorvaus on  ensi vuonna10,50 euroa, mikä tarkoittaa 25 sentin nousua.

Uudet korvaussummat löydät sivuiltamme seuraavien linkkien takaa:

Matkakustannusten laskentatapaan viilauksia

Matkakustannusten laskentamalleja muutettiin vuodelle 2018. Muutoksen taustalla on ollut tarve tuottaa laskentaan yksinkertaisemmin muodostettavia kokonaisuuksia ja siten helpottaa korvausten vuotuista määrittelyä. Uudistetut laskentamallit on kehitetty Tilastokeskuksessa yhteistyössä Valtion työmarkkinalaitoksen ja työmarkkinajärjestöjen kanssa. Työmarkkinajärjestöt ovat yhteistyössä hyväksyneet muutokset.

- Tämä uudistus oli tarkoitettu helpottamaan laskentaa ja meidän kannaltamme olennaiset asiat jäivät ennalleen. Tarkoituksena ei siis ole ollut kilometrikorvausten leikkaus, toteaa MMA:n toiminnanjohtaja Juha Häkkinen.

Indeksimuutokset laskennan pohjaksi

Perusperiaatteena uudessa kilometrikorvausten laskennassa on, että edellisen vuoden laskennallista tasoa aletaan viemään eteenpäin Kuluttajahintaindeksin vuosimuutoksella. Laskentamallissa noudattaa samaa rakennetta kuin Tilastokeskuksen tuottamissa liikenteen kustannusindekseissä. Laskentamallin mukainen tulos sitten vahvistetaan verotuksessa noudatettavaksi verovapaaksi korvauksen määräksi kilometrille.

Häkkisen mukaan uudessa järjestelmässä kilometrikorvauksen taso muodostuu edelleen kustannuskehityksen mukaan eräänlaisessa ”putkessa” ja on sikäli tasapuolinen ja hyvä. Muutaman vuoden takainen repivä uudistushanke oli ongelmallinen juuri siksi, että tuota putkea yritettiin muuttaa niin, että lopputulemana olisi ollut kustannusten korvauksen tason merkittävä lasku nykyisestä.

- MMA:n mielestä matkakustannukset tulee työmatkojen osalta korvata palkansaajille ja yrittäjille täysmääräisenä. Toivomme, että tämä laskentatapauudistus kuitenkin osoittaa joustavuuttamme ja muutosvalmiutta asiaan liittyen ja osaltaan vähentää hyökkäyksiä työn tekemisestä syntyneiden korvausten maksamista kohtaa. Työntekijällä ja yrittäjällä on yksiselitteisesti oikeus korvaukseen työn aiheuttamista kustannuksista.

Vuoden 2018 kilometrikorvaukset ja päivärahat löydät sivuiltamme seuraavien linkkien takaa: